keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Johtokunnan kokoukset 31.8 ja 14.9

Hallopedeista Olli tiivisti tällä kertaa kaksi viimeistä kokousta:


Dear YKY,

Uusi lukukausi on jälleen alkanut ja yksikkömme johtokunta on ehtinyt kokoustaa jo parikin kertaa. Hallinnon opiskelijaedustajat, eli yksikön johtokunnan opiskelijajäsenet palaavat normaaliin päiväjärjestykseen ja alkavat yksikön päätöksenteosta tiedottamisen jälleen. Tällä kertaa vedetään yhteen 31.8.2011 ja 14.9.2011 pidettyjen johtokunnan kokousten antia.

Johtokunta on kerran kuukaudessa kokoontuva elin, jossa on johtajan lisäksi yhdeksän yksikön jäsentä kolme professoria, kolme tutkijaa ja kolme opiskelijaa sekä kaksi ulkopuolista jäsentä. Tällä hetkellä ulkopuolisina jäseninä on kaksi professoria, Risto Alapuro ja Anneli Leppänen.

Mahdolliset virheet johtuvat raportoijan väärinymmärryksistä tai herpaantumisesta.

Aiheita kokouksessa on ollut:

1)        Yksikön varajohtajat
2)        Yksikön tutkintovaatimukset ja rahoitus
3)        Etnomusikologian nimenvaihdos
4)        Suuri muutos opiskelijavalinnoissa

1. Yksikölle on esitetty valittavaksi kaksi varajohtajaa, Kirsi Juhila ja Matti Hyvärinen, jotka toimisivat johtaja Risto Kuneliuksen kanssa eräänlaisena tiiminä, joille kullekin jaettaisiin kolme opetuksellisesti yhtä suurta lohkoa. Käytännössä en osaa sanoa, mitä merkitystä varajohtajilla on yksikön jokapäiväisen elämän kannalta, mutta veikkaan töiden jakautuvan ainakin joidenkinn velvollisuuksien suhteen kulisseissa tasaisemmin päällystön välillä. Ehdotus realisoituu vasta, jos rehtori hyväksyy sen.

2. Yksikön tutkintovaatimukset ovat saavuttamatta, eli tutkinto ei ole tullut tällä kaudella riittävästi ja johtajan mukaan ennen kalenterivuoden vaihdetta olisi erityisen hyvä aika ihmisille ottaa papereita ulos. Tällä hetkellä neuvotellaan yksikön seuraavan neljän vuoden rahoituskaudesta ja näillä tunnusluvuilla on konkreettista merkitystä rahoituksen suhteen.

3. Etnomusikologialle on ehdotettu nimenvaihdosta, aivan kuten naistutkimus teki hiljattain. Siinä missä naistutkimuksesta tuli sukupuolentutkimusta, on etnomusikologiasta ehdotettu tulevan musiikin tutkimusta. Ainoana muttana tässä on ulkomailla käytettävä termi, josta alunpitäenkin etnomusikologia on lähtöisin, mutta tilanne ratkennee sen pitämisellä englannin kielessä ennallaan. Tilanne on vastakkainen naistutkimukselle siinä mielessä, että sen kohdalla muutosta perusteltiin nimenomaan kansainvälisellä nimikkeellä gender studies, johon sukupuolentutkimus napsahtaa varsin sujuvasti.

4. Erittäin suuri muutos tapahtuu opiskelijavalinnoissa. Yliopisto on päättänyt lähteä ennakoivasti Opetus- ja kulttuuriministeriön eetokseen mukaan rukkaamalla omatoimisesti opiskelijavalintaa ylioppilastodistusta suosivaan suuntaan. Tästä lähtien ainakin historia ja sosiaalitutkimus ottavat 1/3 opiskelijoista sisään seuraavissa valinnoissa suoraan ylioppilastodistuksella ja loput 2/3 pääsevät pelkällä kokeella, eli mitään välimuotoja ei ymmärtääkseni enää ole. Logopediaan ei ole enää sisäänottoa ollenkaan ja koko tutkinto-ohjelma on vaarassa joutua karsituksi.

Enää ei ole myöskään lainvastaista ottaa opiskelijoita suoraan pelkästään kandintutkintoon sisään, jolla on implikaatioita tulevaisuuteen. Oman intuitioni perusteella sanoisin, että tällä korostetaan tulevaisuudessa sekä yhdenmukaisuutta muualla maailmassa vallitsevan, kanditutkintoa suosivan järjestelmän kanssa, mutta melko negatiivisena ja pessismistisenä visiona tämä mielessäni näyttäytyy myös opintomaksujen vaiheittaisen implementoinnin välineenä. Aalto-yliopisto aloittaa tällä systeemillä ottamaan opiskelijoita 2013.

Opiskelijat pakotetaan näiden uudistusten puitteissa myös jatkamaan kerran valitsemallaan siellä katkeraan loppuun saakka, nimittäin järjestelmää viedään siihen suuntaan, ettei kerran valittua opiskelupaikkaa enää tulevaisuudessa vaihdeta muitta mutkitta toiseen, vaan opiskelija sitoutuu suorittamaan ykköseksi haussa merkitsemänsä ja vastaanottamansa tutkinnon loppuun saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti